Lähetystyö ei ole enää niin kuin ennen – vai onko sittenkin?

Omassa nuoruudessani kuulin usein lähetystyön sankareista ja luin myös kirjoja heistä. Tunsin jopa omasta pienestä kotikunnastani kaksi perhettä, jotka olivat lähteneet “maailman ääriin”. He lähtivät aika kevyesti varustautuneena, mutta vahvojen rukouksien saattamana. Uutisia heistä ei kuulunut vuosiin ennen kuin he palasivat kotiseurakuntaan näyttämään diakuviaan.

Viime vuosisadan lähetystyö oli paljolti sitä, että mentiin saavuttamattomille alueille ja saarnattiin evankeliumia kaikille kansoille. Raamatunkäännöstyön osalta se tarkoitti, että mentiin ja käännettiin Raamattu kansalle, jolta se vielä puuttui. Mitä tästä sitten seurasi? Viimeisten vuosikymmenten aikana evankeliumi on levinnyt enemmän kuin koskaan. Seurakuntia on syntynyt kaikkialle. Raamattuja tai sen osia on jo isolla osalla maapallon väestöä. Määrällisesti voimme iloita lähihistorian lähetystyön saavutuksista. Tarvitaanko siis enää lähetystyötä?

Joka puolelta maailmaa löytyy vahvoja seurakuntia, jotka voivat hyvin. Mutta joka maasta löytyy myös seurakuntia, joilla ei ole näkyä eikä voimavaroja elää Jumalan valtakuntaa todeksi omassa yhteisössään. Tällaiset seurakunnat tarvitsevat tukea siinä, että Jumalan heille antama potentiaali pääsisi kukoistamaan.

Wycliffe Raamatunkääntäjät toimii pääasiassa sellaisten kieliyhteisöjen kanssa, jotka haluavat Raamatun omalle kielelleen. Tällaisissa yhteisöissä on usein seurakunta, jossa pidetään viikoittainen jumalanpalvelus. Oman pienen kokemukseni perusteella näyttää kuitenkin aika yleiseltä, että seurakunnassa puhuttu kieli on maan pääkieli, jota kuulijat eivät aina osaa kovin hyvin. Näissä tapauksissa, vaikka on korva, niin se ei ehkä kuule (eli ymmärrä) hyvin. Jos sanoman ymmärtämisessä on kielen takia puutteita, ei evankeliumin muuttava voima voi mennä sydämen tasolle, vaan jää ulkoa opituiksi ajatuksiksi.

Vieraskielinen seurakunnan opetus on aikuisille, ja erityisesti lapsille, haastavaa. Lapset opettelevat ymmärtämään ympäröivää maailmaa ensisijaisesti omalla kotikielellään. Uudet käsitteet saavat merkityksen, kun ne perustuvat jollekin ennestään tutulle. Lapset tarvitsevat opetusta ja kasvatusta, joka on suunniteltu heille sopivaksi. Oman kokemukseni mukaan näyttää valitettavasti siltä, että kun seurakunta on heikko, sen näky lapsityöstä kaventuu.

Tänä päivänä on ehkä vähemmän tarvetta sille, että suomalainen menee ’kaikkeen maailmaan’ saarnaamaan ilosanomaa. Tämän päivän tarve on olla hauraiden seurakuntien tukena siellä, missä heidän omat voimat eivät ehkä riitä Jumalan Valtakunnan edistämiseen. Jumalan näkökulmasta ei riitä, että jossain on kirkko ja kirkossa Raamattu. Uskon, että Jumala haluaa nähdä elinvoimaisen uskovien yhteisön, jossa eletään evankeliumi todeksi. Vaikka tänä päivänä ei ole enää lähetystyöntekijän sankariviittoja tarjolla, on ilo olla mukana auttamassa hauraiden yhteisöjen keskuudessa olevia seurakuntia varustamaan heidän omia sankareita, sankareita jotka saavat taivaallista muutosta omassa elinpiirissään! Vielä tänäänkin lähetystyö on sitä, että edistämme Jumalan Valtakunnan ilmentymistä kaikkien kansojen keskuudessa.

Sana Lapsille on Wycliffe Raamatunkääntäjien uusin työmuoto, jossa tuetaan seurakuntia lapsi- ja nuorisotyössä. Yhteistyöseurakunnilla on halu tehdä työtä oman alueen lasten parissa, mutta heillä ei ole tarpeeksi osaamista eikä tarvittavia resursseja. Työ on käynnistynyt Indonesiassa Kalumpangin ja Moan kieliyhteisöjen parissa. Molemmille kielille käännetään Raamattua. Sana Lapsille -työtä laajennetaan laajennetaan useampiin kieliyhteisöihin aina, kun resurssit sen sallivat. Voit tukea hanketta halutessasi lahjoittamalla.

Kirjoittaja Jouni Mäkelä työskentelee Wycliffe Raamatunkääntäjien hankekoordinaattorina.